Tiiliruukit ja tiilentekijät

Hämeen linnan ja Hattulan kirkon rakentaminen sysäsivät tiilenvalmistuksen uudelle uralle 1300- luvulla. Herniäisistä löydetyn keskiaikaisen tiiliuunin jäännökset ovat yhtenevät muualla Euroopassa vallinneeseen uunityyppiin, jossa uuni on upotettu puolittain mäenrinteeseen. Uunin kyljessä on kolme polttoaukkoa. Keskiajalla on todennäköisesti perustettu tiilitehdas tai tiilenvalmistuspiste jokaisen rakennettavan kivikirkon tai -rakennuksen läheisyyteen.

Keskiajalla tiilet valmistettiin käsin lyömällä. Tiilentuotannosta vastasivat yhteisöt. Yksityisten omistamia tiiliruukkeja ei ollut, eikä tiilen valmistuksella näin ollen vielä ollut kaupallista merkitystä. Tiilitehtaiden perustajat olivat yleensä ulkomaalaisia aatelisia. Myös ammattitaitoiset muurarit tulivat ulkomailta. Ensimmäinen kirjallinen maininta suomalaisten talonpoikien tiilenvalmistuksesta on vuodelta 1527. Uskonpuhdistuksen seurauksena tiilenvalmistus keskittyi 1500-luvulla kirkon sijasta valtiolle, joka tarvitsi tiiliä linnoitustöihin.

Linnoitustoiminnan vähenemisen myötä valtion ylläpitämä tiilentuotanto taantui 1600-luvulla. Sen sijaan yksityiset tiiliruukit ilmaantuivat tyydyttämään jatkuvaa tiilentarvetta. Tiilenteko sai yhä kaupallisemman merkityksen, vaikka se ei vielä eriytynytkään itsenäiseksi teollisuudenhaaraksi. Kaupungeissa - etenkin Viipurissa - tiili yleistyi yksityisten rakennuttamien talojen materiaalina. 1600-luvulla tiilen valmistusmenetelmissä ei tapahtunut muutoksia. 

1700-luvulla tiilen valmistuksessa uutuutena tuli käyttöön savimylly (savikrana, tiilirana). Tiiliteollisuus pysyi vielä toimeentuloa täydentävänä käsityövaltaisena elinkeinona. Valtio vaikutti edelleen tiiliteollisuuteen, mutta lähinnä lainsäädännön ja suurten rakennushankkeiden kautta.

Tiilet tehtiin vaivaamalla savesta ja vedestä massa, jotta sen rakenne olisi tasaista ja se säilyisi yli talven kasoihin varastoituina. Saveen lisättiin hiekkaa (10-30 %) tai murskattua maasälpää tai jopa heinää. Tämä esti tiilen kutistumisen ja näin halkeilemisen polton aikana.

Hyvin sekoitettu savi lyötiin puusta tehtyihin muotteihin. Avoimet pinnat tasattiin laudanpätkällä ja kakku kaadettiin lankun päälle. Lankut nostettiin kuivumaan avoimen katoksen alle. Ilmakuivatus kesti 2-4 viikkoa ja tapahtui vain lämpimään vuoden aikaan.

Kuivattamisen jälkeen tiiliaihiot poltettiin polttouunissa n. 900-1000 °C lämmössä. Jos lämpö oli liian alhainen tiilistä tuli arkoja kosteus- ja pakkasvaurioille, kun taas liian korkeassa lämmössä tiilet alkoivat sulaa. Yksi tiili painoi noin 4-6kg. Yhteen kivikirkkoon tarvittiin arviolta 30 000-50 000 tiiltä. Kokonaan tiilestä tehtyyn Hattulan kirkkoon tiiliä kului 110 000-120 000 kappaletta. (Lähde: http://juhasinivaara.fi/kirkot/kuvat/rakentt/tiili.htm)