Kodikas korttelipiha keraamisella pihatiilellä

Siena pihatiili, Lorenzinpuisto Kruunuvuorenranta
Viidestä kerrostalosta koostuvan asuinkorttelin sydämeen valmistui asukkaiden tarpeet huomioiva viihtyisä korttelipiha. Kodikas lopputulos luotiin tarkkaan harkitulla, mutta runsaalla kasvillisuudella, sekä vaaleankeltaisella patinoituneella pihatiilellä.

Helsingin Kruunuvuoren uudelle asuinalueelle sijoittuva As Oy Lorenzinpuisto rajautuu kalliorinteeseen, mikä toi haasteita suunnitteluun. Lisäksi toteutuksessa oli huomioitava, että merkittävä osa piha-alueesta sijoittuu autokannen päälle. Asuinkorttelin piha-ratkaisujen suunnitteluhaasteeseen tarttuivat Gretel Hemgård ja Tiina Taipale Maisemasuunnittelu Hemgårdista.
 
– Ympäristösuunnittelun lähtökohtana oli luoda kaikkien asukkaiden näkökulmasta toimiva ja viihtyisä piha, niin käytettävyydeltään kuin leikkipaikkojen sijoittelunkin suhteen, riippumatta asunnon sijainnista. Pihan tuli olla myös sellainen, että se houkuttelisi viettämään aikaa ulkona ja toisaalta loisi myös asunnoista ulospäin katsottuna maisemallisesti kauniin näkymän, kertoivat Hemgård ja Taipale.

Materiaalivalinnoissa painottui laatu ja luonnekkuus

Pihan päällystemateriaaleiksi oli Helsingin kaupungin taholta ehdotettu luonnonkiveä. Suunnittelijoiden mielestä aito keraaminen pihatiili sopi tiilitalojen sydämeen kuitenkin luonnonkiveä paremmin.
 
– Pihatiili ei ole esteettisesti niin kova, kuin luonnonkivi tai betonikivi. Tiili tuo pihaan myös kodikkuutta ja sillä saadaan alueelle lämmin tunnelma, painottaa Hemgård.
– Luonnonkivipintaisena pihasta tulisi helposti julkisen tilan oloinen. Lisäksi aito pihatiili on luonnonkiveä selvästi halvempi ratkaisu. Kaupungille pihatiilen käyttö luonnonkiven sijasta oli oikein hyvä vaihtoehto, sillä tiiltä materiaalina arvostetaan.
 
Pihapäällysteiden väritystä mietittiin yhdessä korttelin pääsuunnittelijoiden, Arkkitehtitoimisto Brunow & Maunulan ja Playa Arkkitehtien kanssa. Värivaihtoehdoksi mietittiin sekä harmaata että kellertävää pihatiiltä, joista Wienerbergerin malliston vaaleankeltainen Siena-pihatiili lopulta valittiin. Reunoiltaan hieman pyöristynyt antiikkisen oloinen pihatiili reunustaa pihan kummallakin sivulla rakennuksia, kun taas pelastustiet toteutettiin ruskehtavalla betonisauvakivellä. Näin saatiin pihaan myös hieman vaihtelevuutta.

Pihatiili nostaa suosiotaan Suomessa

Tiiltä voidaan käyttää monin eri tavoin ympäristön ja pihapiirin elävöittämiseen ja mikä parasta, aidon pihatiilen väri ei haalistu pitkänkään ajan kuluessa. Euroopassa pihatiiltä käytetään varsin runsaasti erilaisissa ympäristörakentamiskohteissa, kuten pihoilla, toreilla ja puutarhoissa, mutta myös katujen päällystyksissä.  Myös Suomessa pihatiilen käyttö on viimeaikoina lisääntynyt. Pihatiili on kestävä maankatemateriaali, joka vanhenee kauniisti.

Katso myös